Selvittiinpäs Rotoruan huuruista, vaikka mädän lemu ulottui aina sisätiloihin asti! Geotermiseltä alueelta pois päästyämme uskalsi taas hengittää vapaasti. Perjantaina autonnokka käännettiin kohti Waitomoa ja siellä sijaitsevia luolastoja. Opastetut kierrokset olisivat maksaneet miltei viisikymppiä NZ:n dollareina, joten katsastimme mieluummin alueen ilmaiset nähtävyydet. Ruakurin lyhyellä kävelyreitillä (”one of the best short walks in New Zealand”, infopisteen tyttö mainosti) pääsimme kurkistamaan pieniin luoliin ja leikkimään oman elämämme Klonkkuja. Jonnan järkkäristä on salama rikki, mutta puhelimen taskulamppusovellus toimi oikein hyvänä irtosalamana.
Waitomosta vielä muutaman kymmentä kilometriä eteenpäin ajettuamme löysimme Natural Bridgeksi nimetylle luonnonnähtävyydelle ja edelleen Piripiri (hehehehe) luolalle asti. Piripiri oli suurempi – ja pimeämpi luola – jonka uumeniin vievät, mustuuteen katoavat, portaat vetivät katsojat hiljaiseksi. Tuntui, että luolassa piti kuiskia, sillä pilkkopimeässä ei kuulunut muuta kuin oma hengitys ja hiljainen tip tip tip, kun katosta tippui vesipisaroita jonnekin luolan syvyyksiin.
Waitomon alueelta ajoimme yöksi Hamiltoniin, jossa meillä olikin sitten melkoisen mielenkiintoinen hostelli. Paikka oli kaikessa limenvihreydessään jotenkin kolkko ja ainoat asukit meidän lisäksi tuntuivat olevan pakolaistaustaisia, ainakin englannin kielitaidottomuudesta, leivänpaahtimen käyttötaidottomuudesta ja tuijottamisesta päätellen (ehkä meitä onkin syytä tuijottaa, ei sitä vaan itse tiedä, kun ei ole paljon tullut peileihin kurkittua). "Mielenkiintoisesta" majapaikasta selvittiin, ja aamulla hyppäsimme huojentuneina corollaan turvaan ja kohti pohjoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos et halua olla anonyymi lukija, niin valitse listasta "Nimi/URL" ja jätä meille viesti!